Hallitsijanimi

Hallitsijanimi on monarkkien ja paavien valtakaudellaan käyttämä nimi. On vanha tapa, että jotkut monarkit ottavat valtaistuimelle astuessaan ristimänimestään eroavan nimen.

Hallitsijanimeä seuraa yleensä järjestysnumero roomalaisilla numeroilla merkittynä. Järjestysnumeron tarkoituksena on erottaa hallitseva monarkki maassa aiemmin hallinneista samannimisistä hallitsijoista. Joissakin tapauksissa monarkilla on useampi kuin yksi hallitsijanimi. Näissä tapauksissa järjestysnumeroa käytetään vain toisen nimen yhteydessä, esimerkiksi Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa tai Tongan kuningas George Tupou V. Jos monarkki hallitsee useampaa kuin yhtä maata, hänen nimeensä voidaan liittää joka maassa eri järjestysnumero, sillä eri maissa on voinut olla eri määrä samannimisiä hallitsijoita. Esimerkiksi Englannin kuningas Jaakko I oli samalla Skotlannin kuningas Jaakko VI.

Järjestysnumeroa ei yleensä liitetä jotain hallitsijanimeä ensimmäisenä käyttävän monarkin nimeen, mutta sitä käytetään historiantutkimuksessa kun nimeä käytetään uudestaan. Siispä Englannin kuningatar Elisabet I:tä kutsuttiin yksinkertaisesti ”Englannin Elisabetiksi” kunnes kuningatar Elisabet II astui valtaistuimelle lähes neljä vuosisataa myöhemmin vuonna 1952. Jotkut hallitsijat, kuten Venäjän tsaari Paavali I, Espanjan kuningas Juan Carlos I, Etiopian keisari Haile Selassie I ja paavi Johannes Paavali I käyttivät poikkeuksellisesti järjestysnumeroa I valtakausiensa aikana. Esimerkiksi paavi Franciscus ei näin kuitenkaan tee. Puhutussa suomenkielessä hallitsijanimet lausutaan ”Elisabet ensimmäinen”, ”Yrjö kuudes” jne.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search